15.02.2017, 14:03

Hukka pois ja virtausta tilalle sopii hyvin lehtijutun teko-ohjeeksi. Havahduin moiseen ajatukseen viime viikolla otsikoidessani juttuni juuri noilla sanoilla. En kuitenkaan ollut kirjoittamassa juttua lehtijutun tekemisestä, vaan Lean-valmennuksesta. Olin nimittäin käynyt seuraamassa, kuinka Pielavedellä kunnan työntekijät ja hoiva-alan yrittäjät valmistautuivat yhdessä sote-uudistukseen Lean-opein.

Juttukeikalla opin, että Lean juontaa vuoteen 1932 ja Toyotan perustamiseen. Tuolloin autoja piti valmistaa vähäisillä resursseilla. Autotehdas kehitti tuotantosysteemit, jotka alettiin myöhemmin tuntea Leanina. Oppeja sovellettiin ensin muualla teollisuudessa ja myöhemmin myös muilla aloilla.

Keskeistä Leanissa on se, että työtehtäviä kehitetään asiakkaan näkökulmasta: se työ, mikä ei tuota asiakkaalle arvoa, on hukkatyötä. Hukka pitää tunnistaa ja kitkeä. Sen sijaan tarvitaan virtausta ja palvelujen joustavuutta. Hmm… tämä kaikki sopii toimittajan työhön, mutta siis myös lehtijuttuun. Siitäkin joutaa kitkeä hukka ja se on hyvä saada virtaamaan.

Mikä sitten on lehtijutussa hukkaa? Ainakin turhat jaaritukset, toistamiset ja kiemuraiset ilmaukset. Ne eivät jouduta tarinaa, vaan päinvastoin hidastavat ja hankaloittavat lukemista. Lukeminen voi jäädä jopa kesken.

Entä milloin juttu virtaa? Silloin, kun sen lukemista ei malta lopettaa ennen viimeistä pistettä. Kun asiat seuraavat jouhevasti toisiaan, tunteet vaihtuvat ja ajatukset kasvavat.

Tarinallisen kirjoittamisen kouluttaja Maria Lassila-Merisalo sanoi taannoisessa tilaisuudessa, että jopa väliotsikot häiritsevät jutun virtausta. Ne pysäyttävät lukukokemuksen ja saattavat paljastaa tulevaa ennen aikojaan. Se on totta.

No, lehtijuttuja luetaan usein myös silmäillen, pala sieltä, toinen täältä. Silloin nasevat otsikot voivat vietellä lukemaan koko jutun. Toimittaja noudattaa väliotsikoinnissa tietysti lehden tyyliä, mutta virtausta voi silti kehittää. Ja sitä hukkaa kitkeä.


Ei viestejä
(*) Vaaditut kentät
15.02.2017, 14:03

Hukka pois ja virtausta tilalle sopii hyvin lehtijutun teko-ohjeeksi. Havahduin moiseen ajatukseen viime viikolla otsikoidessani juttuni juuri noilla sanoilla. En kuitenkaan ollut kirjoittamassa juttua lehtijutun tekemisestä, vaan Lean-valmennuksesta. Olin nimittäin käynyt seuraamassa, kuinka Pielavedellä kunnan työntekijät ja hoiva-alan yrittäjät valmistautuivat yhdessä sote-uudistukseen Lean-opein.

Juttukeikalla opin, että Lean juontaa vuoteen 1932 ja Toyotan perustamiseen. Tuolloin autoja piti valmistaa vähäisillä resursseilla. Autotehdas kehitti tuotantosysteemit, jotka alettiin myöhemmin tuntea Leanina. Oppeja sovellettiin ensin muualla teollisuudessa ja myöhemmin myös muilla aloilla.

Keskeistä Leanissa on se, että työtehtäviä kehitetään asiakkaan näkökulmasta: se työ, mikä ei tuota asiakkaalle arvoa, on hukkatyötä. Hukka pitää tunnistaa ja kitkeä. Sen sijaan tarvitaan virtausta ja palvelujen joustavuutta. Hmm… tämä kaikki sopii toimittajan työhön, mutta siis myös lehtijuttuun. Siitäkin joutaa kitkeä hukka ja se on hyvä saada virtaamaan.

Mikä sitten on lehtijutussa hukkaa? Ainakin turhat jaaritukset, toistamiset ja kiemuraiset ilmaukset. Ne eivät jouduta tarinaa, vaan päinvastoin hidastavat ja hankaloittavat lukemista. Lukeminen voi jäädä jopa kesken.

Entä milloin juttu virtaa? Silloin, kun sen lukemista ei malta lopettaa ennen viimeistä pistettä. Kun asiat seuraavat jouhevasti toisiaan, tunteet vaihtuvat ja ajatukset kasvavat.

Tarinallisen kirjoittamisen kouluttaja Maria Lassila-Merisalo sanoi taannoisessa tilaisuudessa, että jopa väliotsikot häiritsevät jutun virtausta. Ne pysäyttävät lukukokemuksen ja saattavat paljastaa tulevaa ennen aikojaan. Se on totta.

No, lehtijuttuja luetaan usein myös silmäillen, pala sieltä, toinen täältä. Silloin nasevat otsikot voivat vietellä lukemaan koko jutun. Toimittaja noudattaa väliotsikoinnissa tietysti lehden tyyliä, mutta virtausta voi silti kehittää. Ja sitä hukkaa kitkeä.


Ei viestejä
(*) Vaaditut kentät
                                                                                                                                       Copyright Sari Toikkanen 2021