22.04.2017, 14:12

Luin vastikään lehtijutun, jossa vilahteli seuraavia sanoja: digitalisaatio, digitaalisuus, digikunta ja digimuutostarpeet. Kun samaa juttua oli vielä ryyditetty robotisaatio-, innovaatiopotentiaali- ja eksistentiaalinen kriisi -sanoilla, oli lukeminen loppua kesken. Sinnittelin kuitenkin loppuun, sillä itse aihe on paitsi ajankohtainen myös mielenkiintoinen.

Vaikka joka jutulla on lukijansa ja joka tyylillä arvostajansa, en voinut olla ajattelematta, että kyseisestä aiheesta voisi kirjoittaa yleistajuisemmin, ja ehkä myös ihmisläheisemmin. Ainakin joka torppaan postitettavassa lehdessä. Alan julkaisut olkoot asia erikseen.

Tuli mieleeni, että digijutut jos mitkä kaipaavat tunnetta. Sitä, kuinka jäyhä korpien mies ottaa ensimmäistä kertaa yhteyttä kuntaan chatin välityksellä. Tai sitä, kuinka iänikuisiin rutiineihin tottunut kunnan virkamies jännittää toisessa päässä vastatessaan yhteydenottoon.

Pelkkä digisitä ja digitätä jättää kylmäksi. Eikä ainakaan puhu asian puolesta.

Entä jos metsien mies tuotaisiin juttuun ja chat-yhteyden saatuaan hänen jäyhillä kasvoillaan pilkahtaisi hymynkare? Tai entä jos virkamies tuntisi itsensä sankariksi rohkaistuessaan kokeilemaan jotain uutta? Tarjolla olisi samaistumiskohteita ja tarttumapintaa. Kenties lukijakin uskaltaisi ottaa sen chat-yhteyden eikä luikkisi mahdollisimman kauas kaikesta, mikä kuulostaa digiltä.


Ei viestejä
(*) Vaaditut kentät
22.04.2017, 14:12

Luin vastikään lehtijutun, jossa vilahteli seuraavia sanoja: digitalisaatio, digitaalisuus, digikunta ja digimuutostarpeet. Kun samaa juttua oli vielä ryyditetty robotisaatio-, innovaatiopotentiaali- ja eksistentiaalinen kriisi -sanoilla, oli lukeminen loppua kesken. Sinnittelin kuitenkin loppuun, sillä itse aihe on paitsi ajankohtainen myös mielenkiintoinen.

Vaikka joka jutulla on lukijansa ja joka tyylillä arvostajansa, en voinut olla ajattelematta, että kyseisestä aiheesta voisi kirjoittaa yleistajuisemmin, ja ehkä myös ihmisläheisemmin. Ainakin joka torppaan postitettavassa lehdessä. Alan julkaisut olkoot asia erikseen.

Tuli mieleeni, että digijutut jos mitkä kaipaavat tunnetta. Sitä, kuinka jäyhä korpien mies ottaa ensimmäistä kertaa yhteyttä kuntaan chatin välityksellä. Tai sitä, kuinka iänikuisiin rutiineihin tottunut kunnan virkamies jännittää toisessa päässä vastatessaan yhteydenottoon.

Pelkkä digisitä ja digitätä jättää kylmäksi. Eikä ainakaan puhu asian puolesta.

Entä jos metsien mies tuotaisiin juttuun ja chat-yhteyden saatuaan hänen jäyhillä kasvoillaan pilkahtaisi hymynkare? Tai entä jos virkamies tuntisi itsensä sankariksi rohkaistuessaan kokeilemaan jotain uutta? Tarjolla olisi samaistumiskohteita ja tarttumapintaa. Kenties lukijakin uskaltaisi ottaa sen chat-yhteyden eikä luikkisi mahdollisimman kauas kaikesta, mikä kuulostaa digiltä.


Ei viestejä
(*) Vaaditut kentät
                                                                                                                                       Copyright Sari Toikkanen 2021